Messukylän omakotiyhdistys Tampere

Messukylä

#ad2e31
Elämää alkulähteillä

Harjumaiseman vehreys kätkee sisäänsä Messukylä nimisen kaupunginosan. Historiaa huokuvan Messukylän asukkaat elävät Tampereen alkulähteillä.

Messukylän omakotiyhdistys ry

Yhdistys on toiminut asukkaita varten jo vuodesta 1947. Tavoitteenamme on asuinympäristöön ja asumiseen liittyvien alueellisten asioiden hoitaminen. Omakotiyhdistys on ottaa myös aktiivisesti kantaa Messukylän kaupunginosaa koskeviin asioihin käymällä yhteydenpitoa kaupungin kanssa monenlaisista aluetta koskettavista asioista.

  • Toiminta
    Retkiä ja tapahtumia
    Messukylän omakotiyhdistys järjestää jäsenilleen yhteistä talkoo- ja virkistystoimintaa. Tapahtumissa tapaat muita messukyläläisiä ja tutustut mukaviin ihmisiin. Yhdistyksen jäseniksi ovat tervetulleita kaikki Messukylän alueella asuvat. Yhdistyksen jäsenenä pääset osallistumaan yhdistyksen järjestämille retkille, tutustumiskäynneille ja muihin menoihin.
  • Toiminnan tarkoitus
    Tavoitteet
    Messukylän omakotiyhdistys Ry:n tavoitteena on pitää huolta kylän asumiseen ja alueeseen liittyvistä asioista Tampereella. Asumiseen liittyvien asioiden ajaminen ja viihtyisä asuinympäristö ovat yhdistyksen toiminnan päätavoitteet. Haluamme myös tiedottaa ja valistaa alueen asukkaita Messukylää koskevista asioista, tapahtumista ja historiasta.
  • Pitkä historia
    Vuodesta 1947
    Yhdistyksellä on pitkä historia Messukylän alueen asukkaiden asuinympäristöön liittyvien asioiden ajamisessa. Huolta on kannettu mm. postinkannosta alueella. Pankki, posti ja kauppa on myös yritetty pitää Messukylässä. Maailman muuttuessa kaikkia palveluja ei valitettavasti kuitenkaan ole kyetty pitämään kodikkaassa kylässämme. Yhdistyksellä on ollut ja on edelleen aktiivista yhteydenpitoa kaupungin kanssa monenlaisista aluetta koskettavista asioista.

Selaa kannanottoja ja tiedotteita

Selaa omakotiyhdistyksen kannanottoja ja kirjelmiä vuosien varrelta.

KannanototSiirry kannanottojen arkistoon.

Katsele omakotiyhdistyksen vuosittaisia tiedotteita.

TiedotteetSiirry tiedotteiden sivulle.

Tampereen Messukylä

Messukylä on luultavasti yksi Tampereen historiallisesti mielenkiintoisimmista kaupunginosista. Pelkästään se, että Messukylä on paikka, josta Tampereen kaupunki syntyi, herättää mielenkiintoisia väreitä kuulijan mielessä.

Messukylässä sijaitsee Tampereen vanhimman rakennuksen, keskiaikaisen kivikirkon, ohella myös useita historiallisesti merkittäviä rakennuksia. Alueen historiassa tunnetaan tarinoita aina viikinkiajoista kansalaissodan surullisiin tapahtumiin. Yhdistyksemme on järjestänyt myös alueen historiaan liittyviä luentoja, joihin yhdistyksen jäsenet ovat päässeet osallistumaan.

Messukylän omakotiyhdistys Tampere
Messukylän omakotiyhdistys Tampere
Elämää alkulähteillä
Messukylän omakotiyhdistys Tampere
Toimintaympäristö

Perinteisesti omakotiasutusta

Messukylässä on ollut tyyppillisesti omakotiasutusaluetta. Niinpä yhdistyksemme on perustettu erityisesti omakotiasukkaille. Nykyään Messukylästä löytyy omakotitalojen ohella myös rivi- ja kerrostaloasutusta. Uusia kerrostaloja rakentui pääkadun varrelle kaksi kappaletta. Yhdistyksemme jäsenistä löytyy nykyään paljon muitakin kuin omakotiasujia ja asumismuodosta riippumatta kaikki Messukylän alueella asuvat taloudet ovat tervetulleita yhdistyksemme jäseniksi.

Liity yhdistykseen

Tiedonjyväsiä Messukylästä

Messukylän omakotiyhdistys on tuottanut joitain videoita koskien Messukylän historiallista ympäristöä. Käy tutustumassa Youtube-kanavaamme ja sen tarjontaan. Materiaalia saatetaan julkaista aika-ajoin lisää, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Messukylän omakotiyhdistys ry - Tampere messukyla